perjantai 6. helmikuuta 2009

Pakkasmuistoja ja hermolepoa


Kuvameemistä jäi kuvateema päälle, joten päätin postata lisää kuvia. Suomen reissulla tuli otettua mukavia pakkaskuvia, joiden raikkaudesta voi vain haaveilla täällä sateen ja sumun keskellä. Ei ole juuri kuvattavaa ollut täällä lomien jälkeen.

Laitoin ylläolevan pakkaskuvan myös tietokoneen taustakuvaksi, toivottavasti sen tuijottelu viilentää ja rauhoittaa myös hermojani, joita kotipäivä taaperoviilettäjän kanssa on taas vaihteeksi koitellut. Tunnen taantuvani hysteeriseksi hermoäidiksi ja kiljuvaksi kakaraksi itsekin. Miksei sitä on-off nappulaa ole lapsille vielä keksitty ja miksei kukaan ikinä tee niin kuin sanon juuri sillä hetkellä kun sen sanon! Miksei naperolla ole vielä minkäänlaista omaa järkeä, joka sanoisi mitä asioita on suotavaa tehdä ja mitä ei. Sukkasillaan ei kannata mennä läpimärälle parveekkeelle, paidan hihoja ei kannata uittaa lavuaarissa, kissa ei tykkää kun sen perässä juostaan koko ajan, mehumukista ei voi päästää irti jos kukaan ei ole ottamassa sitä vastaan...

Eilen oli tiedotustilaisuus scuola maternaan ensi kertaa ilmoittautuvien vanhemmille. Toisaalta odotan syyskuuta kuin kuuta nousevaa, ainakin poika saa lapsiseuraa ja pääsee purkamaan energiaansa järkevästi. Toisaalta tuntuu haikealta, melkein kuin tästä alkaisi koulutaival, ensi askel pois vanhempien huomasta tuntemattomaan. Vasta kolme-vuotias, vielä niin pieni ja kuitenkin jo isokin, kultainen ja rasittava äidin rakas mussukka.

3 kommenttia:

-S- kirjoitti...

Heh, juu on-off napin sais joku kyllä lapsillekin keksiä. Minäkin kävin just ilmoittamassa oman pikkuisen kouluun..ja toinen on vasta 5!!! Noh, maassa maan tavalla....Suomessa kun olisi saanut olla vielä vuoden pidempään lapsi.

Calendula kirjoitti...

Koulutaipaleen alku on tosiaan iso ja peruuttamaton askel. No, scuola maternassa onneksi lähinnä leikitään vielä. Vähän kyllä hirvittää isot ryhmäkoot, ainakin osan päivästä maksimissaan 28 lasta vain yhden aikuisen vastuulla.

Calendula kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.