Huhuu kaukainen blogimaailma, hengissä ollaan juuri ja juuri. Viime viikkoja on tuntunut taas kerran sävyttävän kiire ja jatkuva meno. Osittain se on ollut mukavista syistä johtuvaa, kun reilun viikon siskoni ja hänen miehensä kyläilivät meillä pojan suureksi riemuksi. Pari viikkoa sitten alkoi myös scuola materna, viimeinen vuosi tarhaa, joka on muokannut päivärytmiä taas loman jälkeen uusiin uriin. Töiden puolesta on ollut kiirettä ja kaikenlaista säätämistä, niin että töitä joutuu miettimään vapaallakin.
Kun koulut alkavat ja kesä alkaa hiipua kohti loppuaan, tulee jotenkin tarve uudistua, tekee mieli aloittaa uusia asioita, uudistaa vaatekaappia, kehittää harrastuksia ja miettiä uutta reipasta ja tervettä elämää, sisustaa uusiksi ja vaikka mitä. Säännöllisin väliajoin tunnen tarvetta aloitaa uudenlaisen rytmin, järjestää elämääni ja hallita aikaani paremmin, siirtyä ainaisesta kiireestä hitaampaan ja yksinkertaisempaan. Toistaiseksi en ole vielä löytänyt tehokasta ratkaisua kaaoksen hallintaan, olen ilmeisesti tuomittu ikuiseksi säätäjäksi ja sählääjäksi, miljoona asiaa vireillä tai ainakin mielessä, puolet unohduksissa.
Mutta aina voi yrittää parantaa tapansa, suursiivota elämän ja kodin komeroita edes himpun verran, ruksata yli tehtyjä asioita ja yrittää keskittyä tärkeään ja oleelliseen.
Green Pass ja muuta vaikeaa likaa
3 vuotta sitten