keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Keväisiä tuulahduksia


Tänään tunsin ensimmäistä kertaa kevättä ilmassa. Toppatakissa viilettäessä tuli kuuma, joten huristelin autolla ikkuna puoliksi auki ja vedin keuhkoihin lauhan tuntuista ilmaa. Lämpömittarikin näytti 12 astetta, vaikkei aurinko edes paljon paistellut.
Mahtaako olla lähestyvä kevät vai mikä, mutta tunnen itseni energiseksi ja innostuneeksi. Viime viikkoihin ja päiviin on mahtunut kaikenlaista mukavaa, uusia työhaasteita, uusia tuttavuuksia ja vanhojen tuttavien tapaamisia, inspiroivia keskusteluja, hauskanpitoa työkavereiden kanssa, mukavia hetkiä perheen kanssa. Hoksasin kaiken tämän kevätilmaa haistellessani auton ikkunasta, tartuin hetkeen, jona voi sanoa kaiken olevan mukavasti ja kohdallaan. Tunsin olevani asioiden positiivisessa virrassa joka kuljetta eteenpäin, en ole minkään päätepisteessä enkä suurien saavutusten edessä, mutta on ihan mukava näin, mennä eteenpäin juuri tässä hetkessä ja odottaa innolla tulevaa.

Kuva on sunnuntailta kun olimme tuttavaperheen kanssa S. Gimignanon pikkuruista karnevaalikulkuetta katsomassa. Ei mikään suuri ja kuuluisa karnevaali, mutta juuri sopiva mittakaava parille pienelle pätkälle, Zorrolle ja papukaijalle.

maanantai 8. helmikuuta 2010

Commercio equo

Tänään yritin taas kerran onkia tietoja mitä poika on tarhassa tehnyt ja miten päivä on mennyt. Tuntuu välillä oudolta, että pieni poikani on jo niin iso, että hänellä kokemuksia, joista minä en tiedä mitään. Hän joutuu selviytymään tilanteistä aivan yksin, ilman meidän vanhempien tukea ja turvaa. No, toiset aloittavat tietenkin tarhan jo paljon pienempinä, ehkä minä vain olen erityisen huolehtiva ja utelias äiti.

Tämänpäiväiseen kyselyyni oli erityinen syy, sillä aamulla poika halusi laittaa tarhalaukkuunsa kolme uutta muovista lohikäärmettä. Kuin hain pojan tarhasta lohikäärmeitä ei enää ollut. Oli tietenkin oma vikani että annoin pojan ottaa leluja mukaan, mutta aamukiireessä sitä ei jaksa kaikesta tapella eikä poika juuri koskaan ole halunnut mitään mukaansa. Poika sanoi lahjoittaneensa eläimet toiselle pojalle, Manuelille, josta en ole hänen ennen kuullut edes mainitsevan, joten kyseessä ei ollut hänen vakiystävänsä. Yritin udella antoiko hän varmasti ne itse, vai ottiko toinen poika ne häneltä, mutta poika tuntui vakuuttuneelta että oli antanut ne itse. Ei kuitenkaa kuulostanut vakuuttavalta korviini.

Myöhemmin löysin laukusta vaatteiden seasta myös pikkuruisen tikkari-avaimenperän, parin sentin mittaisen. Sen oli kuulemma antanut Manuel. Kyseessä olikin siis vaihtokauppa, poika oli luovuttanut kolme lohikäärmettä minikokoisen valetikkarin vastineeksi. Yhtä aikaa nauratti ja kävi sääliksi pientä viatonta reppanaa, joka ei oikein vielä hallitse julman maailman sääntöjä. Huijatuksi tulee helposti, eikä aina saa rahalleen vastinetta. Elämä kai opettaa, sekä äitiä että poikaa.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Uusia tuulia



Tänään paistaa aurinko niin ihanasti, että oli aivan pakko pestä keittiön ikkunat, jotta valo pääsee kunnolla sisään! Istahdin samalla pihapenkille ikkunan alle nauttimaan hetkeksi auringosta, joka tuntuu myös lämmittävän ihanasti, vaikka ulkona onkin kylmä ilma. Aamulla maata peitti ohut kuura kaikkialla.

Nautiskelin samalla viimeisestä vapaasta aamupäivästäni, sillä huomisesta alkaen työviikkoni hieman pidentyy ja olen töissä joka aamupäivä ja pari iltapäivää. Hupsista vain, asiat saavat uusia ja yllättäviä käänteitä ja ratkaisuja, ainakin osittaisia sellaisia. Juuri kun olin keskellä päikäilyjä, miten tästä eteenpäin ja mihin suuntaan sitä taas lähtisi, asiat loksahtavat itsestään uuteen uomaan. Onneksi työmääräni on silti osa-aikainen, kuka sitä nyt haluaisi kaiket päivät töihin uhrata ellei ole pakko!

Tammikuun viimeinen viikonloppu toi mukanaan muutakin mukavaa, varasimme lennot Pariisiin toukokuussa miehen kanssa kahdestaan. Sellaista ylellisyyttä ei ollakaan meillä juuri harrastettu, ei siis vanhempien kahdenkeskisiä minilomia eikä muutenkaan viikonloppulomia lähitienoota kauemmas.