Arkeen paluu

Helle ja kuumuus vaan jatkuvat, mutta edessä häämöttä jo tuleva syksy. Varsinkin kun lomat on nyt lomailtu ja töihin palattu. Vain perheen pienin viettää vielä huoletonta elämää, vasta kahden viikon päästä alkaa tarha, scuola materna.

Loma numero 2 (ensimmäinen loma vietettiin jo kesäkuussa) oli antoisa ja rentouttava kolme viikkoa poissa arjesta. Pari viikkoa (liian lyhyt kuten aina!) vietettiin kesäisessä Suomessa. Koska aika oli lyhyt, loma oli tarkkaan suunniteltu ja ohjelmoitu, mutta sitäkin antoisampi. Ehdimme tavata sukulaisia ja ystäviä, viettää kolme päivää mökillä, käydä muumimaailmassa ja viikinsaaressa, kestitä italialaisia motoristiystäviä matkalla jäämerelle, kierrellä kaupungilla, käydä teatterissa ja leikkiä hiekkalaatikolla. Jokaiselle perheenjäsenelle jotakin ja kaikki tämä uskomattoman ihanalla ilmalla kruunattuna, ei liian kuuma eikä kylmä, sadetta taidettiin nähdä vain tunnin verran eikä sekään menoa haitannut.

Loppuloma vietettiin osittain kotona löhöten ja kolme päivää meren rannalla telttaillen. Telttailu oli jännittävä uusi kokemus pienimmälle, eikä sitä vuosikausiin ollut kukaan muukaan harrastanut.

Lomakommenttina voisi vielä lisätä, että pottatreenit tuottivat sittenkin tulosta, ihme tapahtui ja vaipoista päästiin kerraalla eroon!

Pottatreenejä

Kolmevuotissynttärit on vietetty ja sinnikkäästi koitetaan viedä eteenpäin pottatreenejä. Kun nyt kerran on kesä ja lämmin ja voi olla kotona puoli-ilkosillaan ja vaatteet kuivuvat nopeasti. Usko meinaa välillä uupua sen suhteen että tämän touhun juju pojalle vielä valkenisi, mutta sisukkaasti kotona yritetään olla ilman vaippaa ja toitottaa vähän väliä ”mene potalle, käy potalla jos pissattaa”. Syyskuussa edessä häämöttää scuola materna, isojen lasten tarha, jossa ei tietääkseni vaippoja katsota kovin suotuisasti.

Eilen oli sellainen päivä, jolloin kävi mielessä että harjoitteluun olisi voinut jättää vaikka välipäivän. Ensimmäistä kakkaa sai siivota matosta, lattiatyynystä ja lattiasta sen lisäksi että sitä oli runsain mitoin shortseissa, jaloissa ja paidassakin. Toinen kakka tuli vähän siistimmin alushousuihin, mutta kun kolmannen kerran sai pyykätä housuista ruskeaa mönjää ja puolivartalosuihkuttaa poikaa, päätin että harjoittelu loppuu tältä erää tähän ja laitoin pojalle vaipat. Onneksi niin, neljäs satsi saatiinkin sitten siivottua vähän helpommin.

Olen jostain lukenut, että kun lapsi on kyspä, niin pottatouhun oppiminen sujuu nopeasti ja helposti. En tiedä pitäisikö siis jatkaa sinnikästä harjoittelua, jättää koko touhu sikseen joksikin aikaa, hankkia lisätietoa potattamisen saloista vai mitä tehdä valaistusta odotellessa...

Loma

Blogi on näköjään taas vähän lomalla ja niin on blogin pitäjäkin! Viime viikko oli oikeaa ja odotettua lomaa, joka tarkoitti tällä kertaa koko perheen reissua Kreikassa. No, oltiin vähän sukuloimassa sielläkin, kun nyt kerran miehen serkku sattuu siellä asumaan, mutta lomalla joka tapauksessa. Meitä kestittiin ja ruokittiin mahat täyteen, päivät kierreltiin nähtävyyksissä ja rannalla.
Viikko on tässä välissä töitä ja ensi viikko onkin sitten "pakkolomaa", pulju on kiinni palio-viikon ajan. Ihan mukavaa sekin, vaikka kaikesta tästä lomailusta kertyy aika laiha palkkapussi projektityöläiselle.

Maailma alle metrin korkeudesta

Alle metrin korkuinen valokuvaajamme jatkaa huimaa uraansa. Kun kameran löytää käteen, saa äiti ihmetellä ja ihastella tuloksia. Pieni kuvaaja valitsee kiinnostavan kohteen, tähtää ja laukaisee. Kaikki kelpaa tallennettavaksi ja näkökulma avaa uusia ulottuvuuksia korkeuksista maailmaa katseleville vanhemmille. Tässä muutamia valittuja otoksia runsaasta tuotannosta.





Tältä näyttää alailmoista kaappi, jonka päällä tiettävästi säilötään karamellikulhoa ja vaihtuvasti kaikkea muuta, jonka ei haluta joutuvan pieniin käsiin.


Omakuva television ruudussa.

Äitienpäiväruusu

Onneksi puutarhamme ruusupensas on puhjennut juuri sopivasti täyteen kukoistukseen äitienpäiväksi. Muita ruusuja ei ole näkynyt, paitse eilen supermarketissa oli monenlaista komeaa ruusupuskaa, mutta päätin tyytyä piharuusuun. Ehkä sitten ensi vuonna kun poika menee tarhaan, väsäävät siellä äitienpäiväkortin.

Korvatulehdus

Nyt sekin siis tuli, ensimmäinen korvatulehdus. Jos vielä pari kuukautta olisi mennyt ilman, olisimme päässeet siihen 29% harvinaiseen lapsijoukkoon, joka ei ensimmäisen kolmen elinvuotensa aikana kärsi tästä vaivasta (lähde: Le Garzantine. Puericultura).
Onneksi poika jo osaa ilmaista mihin sattuu, joten toisen kuumepäivän ja huonosti nukutun yön jälkeen eikun lääkärivastaanotolle ja antibioottikuuri. Sattui olemaan nuori ja mukava sijaislääkäri päivystämässä omalääkärin sijasta eikä poika edes itkenyt kuin vähän mahaan paineltaessa, toisin kuin yleensä lääkärin vain nähtyään. Lapsetkin ovat ihmisiä ja on mukava jos lääkäri osaa edes hieman ottaa kontaktia ja huomioida lasta.

Huomenna siis jää uimahalli väliin, isä ja poika saavat viettää omaa aikaa sairaslomalla ja äiti lähtee koko päivän koulutukseen. Onneksi tiedossa on myös ravintolalounas, kotijoukoille täytyy kaivella pakastinta taas kerran. Viime viikonloppu menikin kolme päivää grilliherkkuja ulkosalla nauttien.

Blogimotivaatiota etsimässä

Kuukausi on hurahtanut niin että blogi on ollut vain mielessä, ajatukset eivät koskaan ole päässeet ruudulle asti. On ollut niin paljon muuta puuhaa, mutta luulen että tärkeimpänä syynä blogimotivaationi on ollut vähän hukassa, sillä uskon että jos jotain oikein haluaa, siihen kyllä löytää ajan.
Aloitin blogini kirjoittamisen tasan vuosi sitten, mielessäni halu kirjoittaa elämääni ja ajatuksiani pysyvään muotoon, järjestellä mieleni lokeroita kirjoittamalla. Mielessäni ei ollut selkeästi mitä ja kelle haluan kirjoittaa, mutta olen kuitenkin kirjoitellut epäsäännöllisesti kaikenlaista. Nyt olen ilmeisesti vuoden jälkeen jonkinlaisessa lähtöpisteessä uudestaan, en oikein tiedä miksi kirjoitan, mistä ja kelle. Blogikirjoittamisessa on eniten mieltä, kun blogiaan ehtii päivittämään kohtuullisen usein ja ehtii myös itse lueskella ja kommentoida muiden blogeja. Siihen itselläni ei tunnu koskaan olevan tarpeeksi aikaa, niin mukavaa kuin se olisikin.
Kun kerran blogikirjoittamisen olen aloittanut, en haluaa sitä lopettaakaan, oma blogini on minulle rakas lapsi, vaikka vähän heitteille jätetty eikä niin kovin nätisti puettu. Tämä on siis uusi pieni alku, kirjoitan itselleni vahvistusta siitä, että blogini jatkaa eloaan, välillä vähän kituliasta sellaistaan, kunnes äiti-rukalla on enemmän aikaa sille omistaa.
Eilen kylvin puutarhaan pussillisen kehäkukan siemeniä, toivottavasti ne lähtevät itämään ja Calendula saa niistä voimaa...