Lumisadetta ja pipareita

Glögilasin ja piparipurkin äärellä ei tunnu ajatus kulkevan mihinkään korkealentoiseen blogitekstiin, varsinkin kun päivä on ollut täynnä uuvuttavia muuttolaatikoita töissä, joten laitanpa muutaman kuvan viime päivien touhuista ja tapahtumista. Perjantaina lumipyryä ja liikenneruuhkaa sekä reipas kävely tuiskussa kotiin, lauantaina lumiukko ja piparinleivontaa.

Pikkujouluja

Padoissa porisee, uunissa tuoksuu, keittiö täyttyy kipoista kupoista. Hyörinää, pyörinää, leikkaa, viipaloi, raasta ja hämmennä. Tänä viikonloppuna jo toiset suomalaishenkiset pikkujoulut tulossa, viime lauantaina olimme naapurikaupungissa perinteisissä suomalais-italialaisten perheiden pikkujouluissa, tänään emännöin toisia kekkereitä kahdeksalle aikuiselle ja neljälle lapselle, mukana tälläkin kertaa pari suomalais-italialaista pariskuntaa ja yksi italialainen ystäväperhe.
Joulu on siis tulossa täyttä häkää tähänkin huusholliin, vaikka vietämmekin sitä loppujen lopuksi täällä Italiassa. Kuusi on koristeltu ja valot tuikkivat ikkunoissa, punaista on siellä täällä. Pipareiden leivonta ohjelmassa ensi viikonlopulle ja lahjatkin on melkein hankittu. Joulu saa tulla, rauhassa ja kiirehtimättä, täällä ollaan valmiina!

Gormiittitutkimuksia

Sisäinen pieni tutkijaluonteeni on joutunut viime aikoina koetukselle. Olen joutunut selvittämään kaikenlaisten mitä kummallisimpien piirrosolioiden ominaisuuksia ja nimiä ja alkuperää pysyäkseni pienen nelivuotiaani ajatuksenjuoksun perässä. Hämähäkkimies sentään kuuluu klassikkona kohtalaisen hyvin populaarikulttuurin tuntemukseni piiriin, mutta gormiitit, Ben10 ja viime viikolla jostain putkahtanut Bakukan-ilmiö vaativat jo wikipedian selailua.
Keväällä poika halusi välttämättä markkinoilta vihreän lippiksen, jossa oli hurjan näköinen poika, Ben10. Sain kylläkin mieheltä haukut rumasta hatusta, mutta tarhassa lippis aiheutti välitöntä huomiota ja ihailua. Nyt poika on jo lokakuulta puhunut joululahjoista, ykköstoiveena Ben tenin kello, jollainen tarhakaverilla on ollut jo pitkään.
Kotona meillä hurjastaa vähän väliä muuntautumiskykyinen gormiitti, joka syöksee ties mitä. Itse tv-sarja on melkein liian hurja, kuten myöskin Ben10, ainakin äidin mielestä ihan kamala, mutta tärkeintä näyttäisikin tällä hetkellä olevan roolileikki.
Se kaikkein suosituin hahmo taitaa kuitenkin olla Hämähäkkimies, Uomo ragno. Meidän pienellä Hämähäkkimiehellämme on myös ihmeellinen mielikuvitusauto, josta löytyy apu joka tilanteeseen. Itse asiassa koko perheemme koostuu mielikuvitusmaailmassa supersankareista, sillä isi on kastettu Batmaniksi ja äidin osaksi jäi kissanainen, kun en muutakaan naissankaria sattunut keksimään, kun poika tivasi kuka äiti on.

Hauskanpitoa

Olen taas lukenut sieltä täältä kaikenlaisia kiinostavia blogeja, miten ihmeessä ehtisi lukea niitä kaikkia ja pitää vielä huolta omastaan! Kuinka ihana tutustua blogin välityksellä niin moniin kiinnostaviin ihmisiin ja ajatuksiin, kumpa vain voisi luoda kontakteja ja pitää yhteyttä kaikkiin.
Aloittelin kirjoittamaan jo paria juttua, joista ei kuitenkaan tullut toistaiseksi päätä eikä häntää, joten päätin että kuvat saavat kertoa tällä kertaa. Pidimme pojan kanssa tässä yhtenä iltaa hauskaa ja räpsimme hassuja kuvia. Mikään ei ole niin ihanaa kuin kuulla pienen pojan hervotonta räkätystä.

Sunnuntaina pidimme hauskaa myös museossa, jonka pieneltä nykytaiteen osastolta löytyi hassuja naamareita.

Museokäynnin jälkeen kävelimme kaupungilla ja satuimme osumaan Selva-contradan kanstanja-juhlaan, josta löytyi hyvää vin bruleeta eli glögiä italialaisittain, sekin oli aikas mukavaa. Täytyy ottaa ilo irti pienestäkin tässä marraskuun synkkyydesä!

Kotiàitipàivà

Olin tànààn jàrjestànyt itselleni vapaapàivàn, kun oli tarkoitus viedà poika allergiatesteihin, mutta sen sijaan tulikin sairaslomapàivà pojan kanssa kotona. Maanantaina pojalla taas ràkàtautia, mekaaninen ja rohiseva hengitys ja kuumetta pààlle, joten pediatra mààràsi taas hòyryhengitystà, kortisoonia ja vielà antibiootit muutamaksi pàivàksi. No, kuume meni pàivàssà ohi ja tànààn yskivà poika oli kyllà muuten niin pirtsakka ettei sairaslomasta tietoa. Pulputusta riitti koko pàivàksi ja leluvarastot tuli tyhjennettyà sekà omaan huoneeseen ettà olohuoneen lattialle.
Nautin kuitenkin piristàvàstà kotipàivàstà keskellà viikkoa, viimeviikkoisen tyòstressin ja ylitòiden vastapainoksi oli oikein virkistàvàà olla kotona vàlipàivà. Leikittiin, luettiin ja leivottiin pullaa pojan kanssa. Poika leipoi hauskan pullapojan ihan omin kàsin, samanlaisen pààjalkaisen kuin piirrustuksensakin vielà ovat.

Maanantaina kun olin koululla vanhempainillassa, katselin lasten omiakuvia, monenmoisia ilmestyksià, osa jo hyvinkin tarkkoja ja ihmistà esittàvià. Pojan kuva oli tàynnà eri vàrisià pilkkuja ja kotona kysyin mità ne olivat. Lunta, poika vastasi ja àidin sydàntà làmmitti pienen suomi-pojan omakuva lumen ympàròimànà!

p.s. valitettavasti tànààn jossain tòkkii enkà saa suomalaisia kirjaimia toimimaan, mutta eikòhàn selkoa saa nàinkin.

Konserttitesti

Lauantai-illan ratoksi päätimme tehdä konserttitestin. Kaupungilla oli tarjolla Barokkibusiikki-festivaalin merkeissä cembalokonsertti Bachia. Koska poika on hoidossa nonnalassa jo niin paljon viikon aikana, viikonloppuna on mukava viettää aikaa koko perheen kesken aina kun mahdollista, joten niinpä päätimme kokeilla konserttia pojan kanssa.
Oli sovittu, että kun valot sammuvat ja soitto alkaa, suu laitetaan veteketjulla kiinni. Onneksi vieressä oli pari vapaata paikkaa ja poika puuhaili hiljaisesti, leikki soittavansa ja käänteli konserttilehtisen sivuja, välillä istui jopa hiljaa ja liikkumattomana isin sylissä. Cembalokonsertti oli kieltämättä aika haastava alku konserttiuralle, vain yksi soittaja ja soitin. Vain taustavalojen värin vaihtuminen oranssista siniseksi ja punaisesta valkoiseksi aiheutti lisäohjelmaa.
Poika läpäisi testin kunnialla, vaikkei voi sanoa että olisimme nauttineet konsertista täysin rennoin mielin, mutta enempää ei kai sentään voisi toivoa. Poika sai osakseen jopa lähellä istuvien kuulioiden onnittelut hienosta konserttikäyttäytymisestä!

Nelivuotias

Joka päivä saan ällistellä mitä kaikkea pienen nelivuotiaamme päässä liikkuukaan. Yhtäkkiä poika onkin jo niin iso, että kaiken saa selittää juurta jaksaen, hän muistaa tarkasti mitä ihmeellisimpiä asioita, hän on tarkka ja herkkä rekisteröimään kaiken. Poika ottaa mallia käytöksessään meistä vanhemmista, tekee johtopäätöksiä ja yhdistelee asioita, loukkaantuu ja osaa huomioida tunteita. Vanhemmuus tuntuu yhtäkkiä yhä haastavammalta! Täytyy olla tarkkana sanomisissa ja tekemisissä. Olen aina ollut sitä mieltä että lapsille ei voi päästellä mitä tahansa valkoisia valheita ja syöttää pajunköyttä, nyt olen entistä tietoisempi että on puhuttava asiaa ja huijattava varoen! Ei voi luvata mitä vain, sillä poika kyllä muistaa. Täytyy koittaa puntaroida omia tunteitaan ja reaktioitaan, jos kiljun ja paiskon vihoissani tavaroita, voin olla varma että seuraavassa kiukunpuuskassaan poika tekee samoin. Enää ei aina auta äidin syli rauhoittamaan epätoivoista, tunnen jo avuttomuutta mitä tuleman pitää kun poika vielä tuosta kasvaa. Toisaalta nelivuotiaan kanssa voi pitää ihan eri tavalla hauskaa, nauraa hassuille jutuille, suunnitella ja tehdä asioita yhdessä.

Käsilaukun tyhjennys

Harvinainen hetki, sunnuntaina yksin kotona. Isä ja poika lähtivät koripallopeliin, oli jo aikakin otta poika mukaan niin että äiti saa arvokkaan hetken omaa aikaa kotona. Pieneen hetkeen kertyy kuten yleensä liikaakin odotuksia, mutta koska pyykkiä voi viikata myös muina hetkinä, päätin omistautua hetkeksi blogimaailmaan ja ehkäpä myös skype-keskusteluun.

Tein tässä pari päivää sitten inventaarion käsilaukkuni sisällöstä Arkitehdin innoittamana. Tulipahan samalla pudisteltua ylimääräiset roskat pois, ja taskusta löytyi sellaistakin tällä hetkellä aivan hyödytöntä tavaraa kuten kurkkupastillit ja antihistamiinit allergiakauden jäännöksinä. Tässä siis arkilaukkuni vakisisältö, laukkuun kyllä mahtuu tarvittaessa lisäksi ainakin vesipullo, evästä, varavaatetta ja jopa A4-kansio.

Laukustani löytyy siis (ylhäältä käsin):
- kalenteri
- nenäliinapaketti
- pastilleja
- lompakko
- kolikkokukkaro
- sammakko-varakassi
- Marimekon pikkupussukka jossa muistitikku, huulirasva, huulipuna, laastareita, särkylääke, pieni kivi
- kännykkä
- käsirasva, puuteri, huulikiilto
- kinder-munan yllätyslelu
- pari kynää
- sokeripussi (en käytä kahvissa sokeria, joten sokeripusseja kertyy joskus baarista mukaan)
- pyöreä pastillirasia ja suklaakonvehti
- Simpson-aiheinen luultavasti jääkaappimagneetti
- ikuisen vanha pikkukukkaro, josta en tiedä mitä se tekee laukussani
- kumilenkkejä, klemmari, hiuslenkki

En olekaan pitkään aikaan tyhjentänyt laukkuani kun sinne on kertynyt myös jotain outoa ja ei-tarpeellista. Viikonloppuisin saatan tosin valita oleellisimmat tavarat ja vaihtaa ne pienempään ja nätimpään laukkuun.

Reittisuunnitelmia

Pähkäilen ja pohdin, vertaan ja kokeilen, suhahtelen kaupungista ja maasta toiseen... Olen nimittäin harkitsemassa josko saataisiin meidän koko pieni perheemme jouluksi Suomeen, mitä kautta, missä ajassa ja millä hinnalla. Viime vuonna matkasimme jouluksi Suomeen Bergamosta suoraan Tampereelle, mutta meidän panoksemme ei näköjään ole riittänyt Ryanairille reitin säilyttämiseen ja nyt ollaan taas kerran lähtöpisteessä. Kahden aikuisen ja nelivuotiaan matkakustannukset näyttäisivät olevan tuhannen euron tienoilla, mikä tuntuu aika paljolta perheemme budjetissa. Vielä en edes tiedä voinko pitää tarpeeksi lomaa Suomen matkaa varten, mutta kunhan hieman suunnittelen ja haaveilen suomalaisesta joulutunnelmasta. Jospa vaikka joulupukille esittäisi lahjatoiveena matkaliput pakettien sijaan.

Lauantaiohjelmaa

Nyt syksyn myötä meidän viikonloppuohjelmamme on kokenut muutoksia viime talveen verrattuna, sillä Sienan jalkapallojoukkue putosi B-sarjaan. Se tarkoittaa sitä, että sunnuntait ovat vapautuneet jalkapallosta ja sen sijaan perheen isä katoaa lauantai-iltapäiväksi stadionille. Jotenkin viikonloppu tuntuu pidemmältä ainakin näin alkuun, kun lauantaina tuntuu jo sunnuntailta, mutta sitten onkin vielä sunnuntai edessä. Pari viikkoa sitten lähdimme pojan kanssa linja-autolla kaupungille isiä vastaan pelistä, sinänsä jo ohjelmanumero, kun harvoin tulee käytettyä bussia. Jäimme pelin jälkeen kaupungille kiertelemään, ja lopulta keksimme lähteä elokuviin ja oluelle ja poika vietiin nonnalaan.
Tänään ei enää ehditä bussille, kun jäin tietokoneelle koukkuun ja piti itse asiassa tehdä yksi työjuttukin. Mitenkä se aika taas voi kulua niin nopeasti! Olen viime aikoina ollut aika stressaantunut ja väsynyt töistä, vaikka toisaalta nautinkin kun on paljon tekemistä. Kamppailen jatkuvasti riittämättömän ajan kanssa, aina on kiire ja niin paljon asioita joita haluaisi tai pitäisi tehdä mutta ei ehdi, jaksa tai saa aikaiseksi. Nyt kuitenkin aion nauttia rauhallisesta lauantaista ja tehdä sitä mitä huvittaa sen verran kun ehtii!

Tunnustus, faktoja ja sekalaista pohdintaa

Scuola maternaa on jo viikkko takana ja tarhaviikon tuliaisina poika sai heti räkätaudin. Nyt kun ulkonakin vähän satelee, on ihan mukava viettää vaihteeksi kotilauantaita. Syksyistä ja suomalaista sävyä lauantaihimme toi lounaaksi loihtimani kaali-jauhelihakeitto ja kotimme täyttävä tuoreen pullan tuoksu.

Kiitos jälkijunassa Arkitehdille, joka laittoi prenikan ja tökki samalla blogihiljaisuuttani, joten pakko siis käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kirjoitella kaikenlaisia viime aikojen mietteitä 7 faktan ja muutaman kuvan muodossa!

1. Minulla ei nykyään ole oikeastaan ollenkaan omaa aikaa, enkä ole sitä pahemmin yrittänyt edes järjestää. Kotona ajan vievät poika, mies ja kotihommat, kissalle onneksi riittää ruokakupin täydennys. En harrasta oikeastaan mitään kodin ulkopuolella, en katso juuri ollenkaan televisiota ja kirjojakin luen valitettavan vähän. Nyt kun poika ei edes nuku päiväunia, tuntuu esimerkiksi tietokoneella viettämäni aika varastetulta, vaikka poika viihtyykin myös itsekseen. Viimeksi blogia kirjoittaessani oli poika valmistanut näin ihanan välipalan pihapenkille:


2. Vietin tänä kesänä ensimmäistä kertaa pari viikkoa palkallista kesälomaa, sillä työskentelen tällä hetkellä ensimmäistä kertaa "normaalin" työsopimuksen puitteissa, tosin vain määräaikaisesti äitiysloman sijaisena. Tähän asti olen aina työskennellyt projektisopimuksella, mikä tarkoittaa italialaisittain että palkkaa saa vain tehdystä työstä, lomat ja sairaslomat ovat omakustanteisia. Teoriassa työaika on joustava ja projektiin sidottu, käytännössä näin ei usein ole. Toisaalta pätkätyöläisyys on sallinut minun pitää silloin tällöin pitkiä omakustanteisia lomia ja olen voinut viettää pitkää ja osa-aikaista äitiysvapaata.

3. Samalla kun työskentelen äitiyslomasijaisena, yksi viime aikojen kuumimmista päätäni vaivaamista kysymyksistä on, haluanko itse toista lasta vai en. Välillä toivon tulevani jollain ihmeellä vahingossa raskaaksi, sillä en usko että ikinä pystymme päättämään asiaa ja laittamaan toimeksi. Toisaalta on sääli jättää poikaa ainoaksi lapseksi, minulla ja miehelläni molemmilla on sisko. Toisaalta taas en ymmärrä miten kärsivällisyyteni ja energiani venyisivät kahden lapsen kanssa, ja kuinka monta vuotta menisikään taas sen kallisarvoisen oman ajan saavuttamiseen! Olemme miehen kanssa ehkä liian mukavuudenhaluisia ja liikkuvaisia, miten onnistuisivat reissut ja retket kahden lapsen kanssa, mistä rahat neljän hengen Suomen matkoihin ja muihin lomiin ja mihin sijoittaa kaksi hoidettavaa vaikkapa elokuvaillan ajaksi? Entäs sitten työelämä, olisiko minulla mahdollisuutta olla kotona niin pitkään kuin pojan kanssa vai joutuisiko toisen laittamaan jo pienenä tarhaan tai jaksaisivatko isovanhemmat vielä hoitaa yhtä pientä? Ja miten sitten onnistuisi töiden ja kahden lapsen yhdistäminen, kun jo yhdenkin kanssa aamulähdöt ovat tuskaa ja aina on kiire? Pieni suloinen hassu poikani on kuitenkin ihaninta mitä olen saanut aikaiseksi, minkälaisen toisen pienen olennon voisimme saattaa maailmaan? Plussia ja miinuksia on niin monenlaisia, että menen laskuissa sekaisin! Biologinen kello tikittää ja olenkin antanut itselleni vielä pari vuotta miettimisaikaa, ennen kuin koko ajatuksen voi lopullisesti heittää mielestään...


4. Yli kymmenen Italian vuoden jälkeen olen hyvin juurtunut tähän maahan ja nimenomaan tähän kaupunkiin. Tunnen itseni sienalaiseksi ja samalla aina hiukkasen ulkopuoliseksi, ja tämä on mielestäni yksi elämän suurimpia rikkauksia. Katsellessani aamulla maisemaani vessan ikkunasta tai kiiruhtaessani keskustan kujilla, en voisi kuvitella asuvani missään muualla. Ja samalla toinen mielenmaisemani on ehdottomasti mökin laiturilta aukeava tyyni järvi koto-Suomessa.



5. Vaikka joskus pienenä halusin muotisuunnittelijaksi ja ompelin nuorena itselleni vaatteita, on vaatekaappini sisältö nykyään aika tylsä ja tavallinen, en osta kovin paljon vaatteita ja silloin kun haluaisin niitä ostaa en löydä mieleisiä ja kukkaroa tyydyttäviä. Esteettinen silmäni kuitenkin nauttii kauniista ja yksinkertaisista vaatteista, mutta oman vaatekaapin sisältö ei koskaan tyydytä ja puolet voisi varmaan hävittää. Joka aamu taistelen "mitä laittaisin päälleni" -dilemman kanssa.

6. Vaatekaappini harmaa-beige-ruskea sävyjä on viime aikoina piristänyt kummallinen vaaleanpunainen kausi. Olen aina välttänyt mitään vaaleanpunaiseen viittaavaa eikä minua 70-luvun lapsena ole pinkillä kyllästetty. Nyt kuitenkin olen ostanut viime aikoina ensin viininpunaista ja lilaa, sitten vanhan roosan sävyjä ja nyt kaapista löytyy jopa kirkasta fuksiaa ja pinkkiä.

7. Jotta saisin tämän superpostauksen joskus valmiiksi, viimeiseksi faktaksi riittäköön faktojen fakta eli oma pärstäni. En ole tainnut koskaan omaa kuvaa blogiini laittaa, mutta koska olen todennut että on mukava nähdä joskus blogikirjoittajan omakuva, pläjäytän minäkin yhden arkistoiden aarteen, kuvan viime toukokuiselta Pariisin matkalta.


Kuten tavallista, kaikki joten kuten seuraamani blogit taitavat olla prenikan jo ansainneet, joten ei auta muuta kuin lähettää se kaksinkertaisena kaikille sivupalkissani oleville blogeille.

Lomaraportin viimeinen jakso

Huh huijaa, uskomatonta että viikko on taas vierähtänyt enkä sitten saanutkaan meidän lomamatkakertomustani kotiin asti! No, viikonloppuna oli ainakin hyvä selitys blogilaiskuudelleni, sillä nautimme kesän viimeisistä rippeistä telttailemalla pari yötä meren rannalla. Työntäyteisen viikon jälkeen rannalla köllöttely ja ihanan tyynessä meressä polskiminen olivat oivaa lepoa. Nyt kun kuitenkin muitakin aiheita pukkaisi kirjoitettavaksi ja Arkitehtikin heitti prenikalla, tiivistän nyt vielä täydellisyyden nimissä lomaraporttimme tähän muutamaan riviin kuvan kera.

Viime raportissa jätin meidät Antwerpeniin, josta suuntasimme Belgian rannikolle Gentin kautta, jossa vettä tuli taas niskaan niin että oli hommattava lisäsateenvarjo. Onneksi kuuro meni ohi ja rannikolla paisteli taas aurinko ja uskalsimme toteuttaa sunnitelmamme telttailemisesta. Illalla pääsimme ihailemaan auringonlaskua Atlantin rannalla ja seuraavana päivänä pääsimme jopa nauttimaan auringosta rannalle. Iltapäivällä sade ajoikin sitten meidät taas rannalta pois ja sinisimpukoita nauttimaan.



Merenrantapäivän jälkeen alkoi ilma huonontua ja viileät tuulet puhaltaa. Rannikolta käsin kävimme tutustumassa viehättävään ja turistien täyttämään Bruggen kaupunkiin.

Iltaa kohti tuuli vain yltyi ja yöllä myrskyyn yhtyi piiskaava sade. Supermarketin tarjouksesta ostamamme teltta osoittautui täydelliseksi jopa extreme-olosuhteissa, mutta nukkumisesta ei silti viimeisenä Belgian yönä tullut oikein mitään. Vain poika veteli sikeitä vielä aamulla kun me miehen kanssa kasasimme kamoja autoon.
Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului, että olisimme poikenneet muutamaksi päiväksi Englannin rannikolle Doveriin ja tsekanneet myös Canterburyn kaupungin, kun kerran melkein sinne asti olimme jo ajaneet. Myrskytuuli muutti kuitenkin suunnitelmat eivätkä Doverin kalliotkaan houkuttaneet siinä ilmassa laivamatkaan, joten suunnitelmat täytyi laittaa uusiksi. Kartta ja navigaattori käteen ja miettimään mihinkäs sitten suunnataan? Koska oli jo maanantai 16.8 ja loppuviikosta oli oltava jo kotona, ei suuntavaihtoehtoja niin loputtomasti ollut ja päädyimme palaamaan Strasbourgin kautta ja viettämään muutaman päivän Sveitsissä.

Luzern osoittautui mukavaksi valinnaksi, järven rannalla ja vuorten keskellä sijaitsevasta kaupungista löytyi mm. pojan kannalta matkan ehdoton hitti-kohde, Euroopan suurin liikennemuseo! Liikennevälineiden historiaa ja nykypäivää yhdistävästä interaktiivisesta museosta löytyi kaikkia mahdollisia kulkuvälineitä laivoista avaruusraketteihin ja melkein kaikkea pääsi kokeilemaan. Museossa sai hyvin kulumaan koko päivän ja silti piti juosta että ehti kaiken nähdä ja kokea. Suosittelen Sveitsiin matkustaville lapsiperheille!


Täysin ilman sadetta ei jääty Luzernissakaan, mutta kotimatka taittui sentään jo aurinkoisemmassa säässä. Saimme ihalla huimia vuoristonäkymiä ja nauttia lounasta yli 2000 metrin korkeudessa. Viimeisenä etappina ehdimme vielä poiketa Locarnossa Lago Maggioren rannalla, jo melkein Italiassa.

Lomaraportointia 2

Jatketaanpa pienen lomaraportin kirjoittamista ennen kuin koko loma painuu muistin pohjukoille. Mies on päiväunilla ja poika katsoo Aristokatteja, mikäs sen parempi hetki omaa aikaa sunnuntai-iltapäivänä.

Tiistai 10.8
Päivä oli omistettu Brysselin tutkimiselle, jonka aloitimme luonnonhistoriallisesta museosta dinosaurus-fossiilien ääreltä.

Iltapäivä omistettiin kaupungissa kiertelylle ja pakollisten nähtävyyksien tutkimiselle, kuten Grand Place ja Pissaava Poika -patsas. Metsästimme myös muutamia sarjakuva-seinämaalauksia ja kun rupesi satamaan, jatkoimme kiertelyä auton ja navigaattorin avulla ja bongasimme art nuveau -rakennuksia ja poikkesimme katsomassa Atomium-rakennelmaa. Grand Placella valmisteltiin jokavuotista kukkamattoa, jonka oli määrä valmistua parin päivän päästä, olimme siis etuajassa liikkeellä. Emme voineet välttyä myöskään poikkeamiselta yhteen monista suklaapuodeista, joita kaupungista löytyi. Jokapäiväinen loma-annos ranskanperunoita tuli myös popsittua poskeen, niiltäkään ei voinut matkalla välttyä ja Belgia tuntui olevan oikea ranskalaisten perunoiden paratiisi!






Keskiviikko 11.8
Brysselistä lähdimme ajamaan kohti Antwepeniä ja matkalla poikkesimme katsastamassa Beerselin ja Gaasbeekin linnat. Edellinen oli romanttinen vallihaudan ympäröimä hieman oman onennensa nojaan jätetty keskiaikainen linna, vähän pelottavakin ainakin korkeanpaikan kammoiselle kapeine kierreportaineen ja vinoine lattioineen. Jälkimmäinen oli viimeisen päälle huoliteltu 1800-luvulla restauroitu näkemys renessanssi-linnasta.



Torstai 12.8
Antwerpenissä kiersimme Rubensin jalanjäljissä viilenevässä ilmassa, poikkesimme hänen kotitalonsa portilla ja päätimme mennä ihailemaan hänen teoksiaan oikein kaupungin taidemuseoon. Valitettavasti museo oli sulkemassa oviaan suuren remontin vuoksi ja suurin osa teoksista oli siirretty katedraaliin, joten sinne siis Rubensin äärelle. Antwerpenissäkin saimme vettä niskaan ja pakenimme illalliselle viihtyisään ravintolaan.


Jatkuu ensi kerralla...

Matkaraportointia

Kohta on jo viikko oltu töissä parin viikon loman jälkeen, mutta ajattelin näin jälkikäteen kirjoittaa pientä matkapäiväkirjaa muistiinpanojeni pohjalta kuvien kera. Säilyy siten muistissa itsellekin reissumme Euroopassa.
Meidän perheessä loma tarkoittaa samaa kuin matka jonnekin, mieheni mielestä kotona löhöily tai yleensäkään yhdessä ja samassa paikassa lekottelu eivät ole oikeata lomaa. Monta vuotta lomamatkamme suuntautuivat vain Suomeen, mutta viime vuosina on matkattu myös muualle, mieluiten omalla autolla. Tänä kesänä hieman kaiheana luovuin Suomi-lomasta ja suuntasimme auton nokan kohti Belgiaa.

Lauantai 7. elokuuta
Matkamme ensimmäinen etappi oli Strasbourg, 860 km kotoa eli koko päivä ajoa. Lähdimme kotoa klo 7.30 peläten ruuhkia ja Sveitsissä kiertelimmekin osan matkaa mutkaisia serpentiiniteitä välttääksemme pitkää jonoa S. Gottardon tunnelilla. Juuri ennen matkaa hankittu navigaattori osoittautui fantastiseksi apuvälineeksi, hotellin osoite aamulla hakuun ja perille saavuttiin ilman stressavia sanaharkkoja kuskin (mies) ja kartanlukijan (minä) välillä.
Toinen erinomainen laite matkalla oli kannettava dvd pojan viihdykkeeksi, vaikka hän onkin yleensä hyvä automatkustaja ilman viihdykkeitäkin.

Strasbourg osoittautui oikein viehättäväksi kaupungiksi, johon ehti hyvin tutustua myös iltakävelyllä. Pistäydyttyämme hotellilla pikaisesti virkistäytymässä lähdimme nälkäisinä kaupungille ja vatsat täynnä katselemaan kaupunkia iltavalaistuksessa.


Sunnuntai 8. elokuuta

Aamulla kävimme katsastamassa Euroopan Parlamentin ennen matkan jatkumista Luxembourgiin. Edellinen matkapäivä väsytti, ja kun ilmakin oli pilvinen, nautimme pienen annoksen luksusta Hilton hotellin saunassa ja uima-altaalla ennen tutustumista kaupunkiin.

Kun sade hellitti pääsimme autosta tiirailun sijaan kaupunkikävelylle ja taas ruokapaikkaa haeskelemaan. Myös Luxembourg osoittautui mukavaksi kaupungiksi pikaisellekin vierailulle.

Maanantai 9. elokuuta
Luxembourgista suuntasimme kohti Brysseliä, mutta matkan varrella kertasimme vähän historiaa ja vierailimme kaikissa Waterloon taitelukenttään liittyvissä kohteissa, kuten Napoleonin päämajassa, muistokukkulalla ja siihen liittyvissä museoissa. Poika jaksoi reippaasti kaikki rappuset kukkulan huipulle ja muutenkin tutki ahkerasti kaikkea mahdollista. Harrastimmekin useita lapsiystävällisiä museoita muiden visiittien ohessa koko matkan ajan, ja kyselijä oli aina vauhdissa!



Julkaisen matkapäiväkirjan osissa, toivottavasti muutaman päivän sisällä saan meidät jo kotimatkalle raportissani.

Loma

Blogini on ollut lomalla hävyttömän pitkään, itse sen sijaan olen lomaillut vain kaksi mennyttä viikkoa. Istahdan silloin tällöin koneelle ja uppoudun hetkeksi blogimaailmaan, lukemaan muiden mukavia blogeja, mutta aika ja energia eivät nyt tunnu riittävän kirjoitteluun, ajatusten setvimiseen ja purkamiseen, ei edes pieneen arkitilitykseen. Ja sitten on pieni poika joka huutaa noin miljoona kertaa päivässä mamma mamma, joskus äiti äiti ja aina on paljon asiaa ja kysyttävää ja touhua. Työ on myös vienyt viime aikoina paljon energiaa ja voimia.
Jos nyt saisin varastettua lähiaikoina muutaman oman hetken, ajattelin kirjoittaa lomamatkapäiväkirjaa, ihan vaan omaksikin ilokseni, merkitä muistiin seikkailuistamme Euroopassa. Toivottavasti piakkoin tiedossa siis matkapäiväkirjaa kuvien kera!

Quando ci vuole ci vuole

Tänään oli tarhalla vanhempainkokous, jossa pojan opettajat raportoivat ryhmän menosta. Mies oli tällä kertaa edustamassa ja ehkä oli onni etten ollut paikalla. Loppuhuipennuksena oli kuulemma virinnyt keskustelu lasten kurittomuudesta ja kurittamisesta, joka tuntuu täällä olevan yleinen hyväksytty tapa ja kasvatusmetodi. Quando ci vuole ci vuole, eli silloin kun tarvitaan niin tarvitaan, siis läimäys pepulle, sculaccione tai mikä sitten onkaan.
En väitä että lasten kasvatus olisi aina mikään helppo homma, ettenkö usein olisi itsekin hermoromahduksen partaalla vamis mihin vain ja etteikö välillä tarvittaisi tiukkojakin otteita, mutta en ymmärrä ollenkaan miksi läimäysten tai niillä uhkailun tulisi kuulua normaaleihin ja jokapäiväisiin kasvatusmetodeihin. Olen kasvanut ilman ruumiillista kuritusta ja omaksunut syvästi käsityksen, että lasten ruumiillinen kuritus on ensinnäkin laissa kiellettyä ja siten ei hyväksyttävää. En myöskään usko, että läimäytyksillä olisi juurikaan tehoa, ja toisekseen kuinka voi opettaa lapselle että toista ei saa lyödä jos itse lyö lasta?
Tämä aihe saa mieleni aina kiihdyksiin, varsinkin kun jonkinlainen kuritus tuntuu olevan kyseenalaistamaton ja itsestäänselvä käytäntö ainakin täällä Italiassa, vaikka mielestäni se on epälooginen, kaikin puolin väärä ja hyödytön tapa saada lapsi tottelemaan tai rangaista jostakin. Ihmeellisintä on itselleni se, että Italiassa myös kasvatuksen ammattilaiset saattavat pitää ruumiillista kurittamista hyväksyttävänä, vaikkeivat sitä työsssään tietenkään (toivottavasti) voi käyttää. Muistan kuinka synnytysvalmennuskurssilla lastenkasvatuksesta puhuttaessa psykologi sanoi juuri tuon lauseen, quando ci vuole ci vuole, ja itse jäin hämmästyksestä sanattomaksi.
Ehkä siis oli parempi etten ollut itse paikalla vanhempainillassa todistamassa taas kerran sculaccionien voittokulkua vanhempien kasvatuskeskusteluissa ja mahdollisesti olisin pimahtanut täysin, vaan päästelen höyryjä sen sijaan blogissani.
Pieni poikani on kohta neljän ja kärsivällisyyttä saa varmasti jatkossakin venyttää pitkälle monet kerrat, mutta toivon sen kestävän, niin että selviän jatkossakin kutakuinkin kunnialla vaikeasta vanhemman roolista.

Maanantaiaamun luksusta

Pitkästä aikaa sattui niin, että olen yksin kotona arkiaamuna. Se tuntuu kertakaikkiaan luksukselta, kun sellaista ei olekaan vähään aikaan tapahtunut. Ihanuus on aina sitä mitä on vähän tarjolla.
Omaan aamuni olen jo ehtinyt mahduttamaan kahvikupposen parvekkeella, takapihan tarkkailua ja ruusupuskan ihastelua, kasvonaamion ja nyt omaa aikaa kenenkään häiritsemättä koneella. Tosin nyt taitaa koneellinen pyykkiä odottaa ripustamista, mutta mikäs sen mukavampaa kun aurinkokin melkein paistaa!

Sääkartta nurinpäin

Näyttää kääntyneen Eurooppa päälaelleen sääkartalla, Suomessa hellettä ja aurinkoa, täällä Euroopan etelälaidalla sateista, tuulista ja lämpötila 13 astetta. Ja tietenkin pahin sadeaalto osuu juuri viikonlopun kohdalle! Sisäohjelmaa on siis keksittävä ja saa nähdä viitsiikö kukaan raahautua edes kauppaan tänään. Onneksi pakastin on keksitty...
Ainakin luonto vihertää eikä voi vähään aikaan valittaa kuivuusongelmasta. Onneksi taloyhtiössämme on sadeveden keruusysteemi kasteluvettä varten, sieltä voi sitten ammentaa pitkälle kesään tätä menoa.

Äitienpäivä

Tänä vuonna täytyy myöntää että odotin jo jotain pientä itse tehtyä korttia, mutta perjantaina tarharepusta ei löytynyt mitään askarteluyllätystä! Perjantaina sattui olemaan vanhempien kokous ja myös siellä asiaa kommentoitiin. Totesin että joku muukin äiti oli penkonut tarhareppua turhaan ja ihmeteltiin mikseivät tarhantädit olleet huomioineet äitienpäivää. Olisihan se lapsillekin varmasti ollut mukavaa tuoda äidille joku askartelu. No, ehkä sitten ensi vuonna, tänä vuonna askartelut korvasivat hali ja pusu!
Muuten äitienpäivä sujui ihan mukavasti, iltapäivällä olimme pienessä kylässä Serremaggio-juhlassa. Keskiajan henkeen oli tanssijoita, musiikkia, haukkaesityksiä, ruokakojuja tunnelmallisessa ympäristössä. Panino con la salsiccia e panino con la porchetta maistuivat viinilasillisen kera.

Vappupäivän puutarhakutsut

Vietimme vapun päivää mukavissa merkeissä italian-suomalaisilla 2-vuotis synttäreillä. Ilma oli onneksi vielä kohtalainen ja ystäviemme iso piha pääsi puutarhakutsuilla oikeuksiinsa. Isäntä oli grillimestarina komeasti Marimekon unikko-essussa ja grilli pysyikin kuumana koko illan.
Paikalla olleista lapsista yhdeksän oli italian-suomalaista jälkeläskaartia, lähes kaikki vaaleatukkaisia. Olemmekin joskus nauraneet kuinka suomalaiset vahvat geenit jyräävät tässä joukossa.

Perjantaina sen sijaan juhlistimme vapun aattoa munkeilla ja Ikean siiderillä, joten voi sanoa vapun sujuneen kaikin puolin perinteitä kunnioittaen. Tänään sunnnuntaina onkin sitten pidetty sadetta kotosalla ja päivitelty kevätilman oikkuja.

Koko perheen elokuvailta

Lauantaina pääsi käymään niin hassusti että poika otti päiväunet (nukahti automatkalla), joten illalla ei ollut puhettakaan vanhempien keskisestä rauhallisesta elokuvaillasta. Piirrettyjä tulee korvistakin ulos, joten kaivoin kaapin perukoiden dvd-varastoja sopivan elokuvan toivossa. Löytyihän sieltä Charlie Chaplinen Nykyaika, joka osoittautui oikein mukavaksi koko perheen elokuvaksi. Poikakin tykkäsi, vaikkei aivan koko aikaa elokuvaa seurannutkaan.

Tänään poika väsytettiin sen sijaan aikaisille iltaunille remuamalla serkku-tytön 5-vuotis synttäreillä ja sitä ennen puutarhahommissa. Valitettavasti äitikin kaipaa aikasia iltaunia, sillä huomenna on aikainen herätys ja aamupäivän puutarhatouhut herättivät ilmeisesti jonkun allergian ja saivat aikaan tukkoisen olon.

Mammatuttavia

Olin pojan kanssa tässä jokin aika sitten oikein kunnon lastenkutsuilla. Varmaan koko tarharyhmä oli kutsuttu ja lisäksi oli vielä päivänsankarin isoveljen kavereita, sellainen melske kävi. Paikkana oli tietenkin asianmukaisesti varustettu ja pehmustettu ludoteca, vuokrattava leikkitila kahden viihdyttäjätädin kanssa.
Kutsuilla tutustuin minäkin uusiin ihmisiin, nyt tuttavieni joukkoon kuuluu sellaisia henkilöitä kuin Mamma di Marco, Mamma di Alice, Mamma di Chiara ja Mamma di Samuele.

Mieleeni tuli pojan vauvakirja, jonka lopussa on hauska vanhemmuustesti, jolla voi testata kuinka vakavasti otettava vanhempi olet. Pisteitä saa jos mm. seuraavat asiat kuuluvat elämääsi: tunnet ihmisiä nimellä "Eliaksen äiti" tai "Lyylin isä"; minusta on kiinnostavaa keskustella lasten aineenvaihdunnasta; huomaan joskus huutavani kuin hullu upseeri; valmistan ruokaa pakastimeen; syön suklaata salaa lapsilta; olen siirtynyt käyttämään hassunkurisia kirosanoja; minulla on lähiaikoina ollut oksennustauti; kylpyhuoneessamme on pieni palli; appivanhempien olemassaolo on alkanut tuntua hyödylliseltä; juhlissamme tarjotaan nakkeja. Tunnustan kerääväni pisteet suurimmasta osasta näistä.

Miinuspisteitä sen sijaan karttuu, jos elämään kuuluu seuraavanlaisia asioita: nukun viikonloppuisin niin pitkään kuin huvittaa; harrastan seksiä vähintään kerran viikossa; pystyn käymään pitkiä ja syvällisiä aikuiskeskusteluja keskeytymättä; syön aina ateriani kuumana.

Tasoni vakavasti otettavana vanhempana on selvästi kasvanut viime vuosina, mutta täydellisyyteen en aio pyrkiä. Kaikkea ei sentään voi elämässä tehdä lasten ehdoilla!

Lukuharrastusta meren rannalla ja muita pieniä kuulumisia

Blogiressukkani ei ole unohduksissa, mutta en vain millään ehdi sitä päivittämään. Aina on liikaa muuta puuhaa, tai kone on varattuna tai poika päättää että nyt äiti ei ainakaan saa istua tietokoneella.
Viime viikonloppuna kaiken energiani vei lukuharrastus ja muutaman päivän vietin kirjan syövereissä. Totesin samalla että kirjojen luku on ihanaa, mutta sitä ei voi harrastaa liian usein. En nimittäin osaa lukea iltasella muutamaa sivua ja nautiskella kirjasta pitkään, vaan yleensä hyvä romaani vie mennessään niin, että kaikki muu aktiviteetti muuttuu toissijaiseksi ja haahuilen eteenpäin vain päästäkseni taas tarinan ääreen. Tällä kertaa ahmaisin jo jonkin aikaa kiinnostuslistallani olleen Diane Setterfieldin teoksen The Thirteenth Tale, kun vihdoin satuin löytämään sen alkukielellä. Tulipahan vähän kerrattua englantia samalla.
Nyt aioin taas vähän aikaa tyytyä yöpöydällä odottaviin vähämmän vaarallisiin kirjoihin, ei siis romaaneihin vaan sellaisiin joita voi lukea muutaman sivun silloin tällöin.

Kirjaviikonloppuna nautimme onneksi myös ensimmäisestä merenrantapäivästä. Ilma oli vähän tuulinen, mutta auringossa tarkenin lukea hiattomassa paidassa isän ja pojan rakentaessa hiekkalinnaa.

Tänä viikonloppuna olikin sitten keskityttävä maallisempiin toimiin, kuten siivoukseen ja pyykkivuoren purkamiseen. Kun sitten pojalle eilen vielä nousi yllättäen kuumetta, jatkoimme lauantain viettoa kotioloissa elokuvia katsellen. Tänään poika tuntui pirteältä kuin peipponen, joten uskaltauduimme ulkosallekin, kun ilmakin oli mukava. Nyt ressukka yskii nukkuessaan, joten täytyy toivoa parasta ettei tauti pahene ja vähän kaduttaa ettei pysytelty kotosalla tänäänkin...

Scampagnata

Pääsiäinen tuli ja meni, vähän epävakaisissa sääoloissa. Traditioita kuitenkin noudatettiin ja vietimme pääsiäismaanantain ystävien kanssa maalla ulkosalla. Grillaus sujui muutaman vesipisaran ja tuulenpuuskien siivittämänä, pöytä täytyi kattaa sateelta suojaan. Lopulta aurinkokin tuli esiin ja perinteinen jalkapallopeli saatiin pelattua. Kotiin tuliaisina tuotiin kuraisia kenkiä ja housuja ja savulta tuoksuvia muita vaatekappaleita, mutta mukavaa oli.
Onneksi jatkoimme pientä pääsiäislomaa myös tiistaina ja köllöttelimme koko perhe ihanassa auringonpaisteessa kylpylässä. Ulkoaltaan lämpimässä vedessä tarkeni nauttia auringosta.