sunnuntai 29. elokuuta 2010

Lomaraportointia 2

Jatketaanpa pienen lomaraportin kirjoittamista ennen kuin koko loma painuu muistin pohjukoille. Mies on päiväunilla ja poika katsoo Aristokatteja, mikäs sen parempi hetki omaa aikaa sunnuntai-iltapäivänä.

Tiistai 10.8
Päivä oli omistettu Brysselin tutkimiselle, jonka aloitimme luonnonhistoriallisesta museosta dinosaurus-fossiilien ääreltä.

Iltapäivä omistettiin kaupungissa kiertelylle ja pakollisten nähtävyyksien tutkimiselle, kuten Grand Place ja Pissaava Poika -patsas. Metsästimme myös muutamia sarjakuva-seinämaalauksia ja kun rupesi satamaan, jatkoimme kiertelyä auton ja navigaattorin avulla ja bongasimme art nuveau -rakennuksia ja poikkesimme katsomassa Atomium-rakennelmaa. Grand Placella valmisteltiin jokavuotista kukkamattoa, jonka oli määrä valmistua parin päivän päästä, olimme siis etuajassa liikkeellä. Emme voineet välttyä myöskään poikkeamiselta yhteen monista suklaapuodeista, joita kaupungista löytyi. Jokapäiväinen loma-annos ranskanperunoita tuli myös popsittua poskeen, niiltäkään ei voinut matkalla välttyä ja Belgia tuntui olevan oikea ranskalaisten perunoiden paratiisi!






Keskiviikko 11.8
Brysselistä lähdimme ajamaan kohti Antwepeniä ja matkalla poikkesimme katsastamassa Beerselin ja Gaasbeekin linnat. Edellinen oli romanttinen vallihaudan ympäröimä hieman oman onennensa nojaan jätetty keskiaikainen linna, vähän pelottavakin ainakin korkeanpaikan kammoiselle kapeine kierreportaineen ja vinoine lattioineen. Jälkimmäinen oli viimeisen päälle huoliteltu 1800-luvulla restauroitu näkemys renessanssi-linnasta.



Torstai 12.8
Antwerpenissä kiersimme Rubensin jalanjäljissä viilenevässä ilmassa, poikkesimme hänen kotitalonsa portilla ja päätimme mennä ihailemaan hänen teoksiaan oikein kaupungin taidemuseoon. Valitettavasti museo oli sulkemassa oviaan suuren remontin vuoksi ja suurin osa teoksista oli siirretty katedraaliin, joten sinne siis Rubensin äärelle. Antwerpenissäkin saimme vettä niskaan ja pakenimme illalliselle viihtyisään ravintolaan.


Jatkuu ensi kerralla...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Sinua odottavat blogissani prenikka ja haaste!