lauantai 2. lokakuuta 2010

Lauantaiohjelmaa


Nyt syksyn myötä meidän viikonloppuohjelmamme on kokenut muutoksia viime talveen verrattuna, sillä Sienan jalkapallojoukkue putosi B-sarjaan. Se tarkoittaa sitä, että sunnuntait ovat vapautuneet jalkapallosta ja sen sijaan perheen isä katoaa lauantai-iltapäiväksi stadionille. Jotenkin viikonloppu tuntuu pidemmältä ainakin näin alkuun, kun lauantaina tuntuu jo sunnuntailta, mutta sitten onkin vielä sunnuntai edessä. Pari viikkoa sitten lähdimme pojan kanssa linja-autolla kaupungille isiä vastaan pelistä, sinänsä jo ohjelmanumero, kun harvoin tulee käytettyä bussia. Jäimme pelin jälkeen kaupungille kiertelemään, ja lopulta keksimme lähteä elokuviin ja oluelle ja poika vietiin nonnalaan.
Tänään ei enää ehditä bussille, kun jäin tietokoneelle koukkuun ja piti itse asiassa tehdä yksi työjuttukin. Mitenkä se aika taas voi kulua niin nopeasti! Olen viime aikoina ollut aika stressaantunut ja väsynyt töistä, vaikka toisaalta nautinkin kun on paljon tekemistä. Kamppailen jatkuvasti riittämättömän ajan kanssa, aina on kiire ja niin paljon asioita joita haluaisi tai pitäisi tehdä mutta ei ehdi, jaksa tai saa aikaiseksi. Nyt kuitenkin aion nauttia rauhallisesta lauantaista ja tehdä sitä mitä huvittaa sen verran kun ehtii!

Ei kommentteja: