Kuvat kertovat...

Koskaan ei tunnu löytyvän tarpeeksi aikaa, inspiraatiota tai energiaa kirjoitella ajatuksenpätkiä tai muuten vaan elämänmenoa kirjalliseen muotoon, joten tällä kertaa turvaudun kuvapostaukseen. Eilen oli joka kuukautiset antiikkimarkkinat, joissa kävimme kiertelemässä ihan vaan ulkoilun merkeissä. Ilma oli kylläkin hyisevän kylmä ja tuulinen, mutta aurinkokin pilkisteli ainakin osittain. En ehtinyt ottaa kuin pari kuvaa, kun poika halusi kameran käteensä. Ja mielenkiintoisia hahmoja sieltä löytyikin kuvattavaksi.

Mensa

Mensa eli refezione scolastica eli kouluruokailu on alkanut meidänkin pojalla tarhan myötä, toiselta tarhaviikolta lähtien. Juuri viime viikolla ehdin kommentoida Arkitehdin samannimiseen kirjoitukseen, että meillä ruokailu sujuu, mutta laskusysteemistä ei vielä tietoa. Seuraavana päivänä löytyi sitten pojan repusta postia vanhemmille ja muun muassa selvitys miten hoidetaan ruokailumaksu.

Tänä vuonna kotikuntamme on muuttanut laskutussysteemiä, ja kaikki maksavat saman summan koko vuodesta, oli sitten lapsi läsnä tai poissa. Aikaisempina vuosina maksettiin perusmaksu ja lisäksi jokaisesta nautitusta ateriasta erikseen. Koko vuodelta maksu on nyt 475 euroa, joka maksetaan viidessä erässä. Ruokailusta voi toki kieltäytyä kokonaan, jolloin lapsi noudetaan pois jo kello 12 ruokailun alkaessa.

Ruokamaksuun voi hakea joko osittaista tai täydellistä vapautusta esittämällä ISEE-todistuksen perheen taloudellisesta tilanteesta. Missä tahansa ISEE-perusteisessa maksusysteemissä me olemme aina liian "rikkaita", mikä sinänsä naurattaa, kun kontolla on valtava asuntovelka ja itse teen töitä hyvin osa-aikaisesti ja pienellä palkalla.

Ruokalista on nähtävissä koulun ovella, jos muistaa tarkistaa, pojan sanomisiin kun ei ole luottamista. Joka päivä listalla on kuitenkin primo, secondo, contorno e frutta eli täydellinen ateria.

Iloja ja suruja

Elämässä kaikki kompensoi toisiaan ihmeellisesti. Eilen kuulin samalla puhelinsoitolla ensin järkyttävän uutisen ja sitten iloisen asian. Soiton jälkeen en tiennyt itkeäkö vai nauraa. Järkyttävä uutinen oli, että eräs tietämäni henkilö oli kuollut auto-onnettemuudessa eilen aamulla. Hän oli ajanut yksin kurvissa pellolle eikä kukaan ollut pariin tuntiin edes nähnyt autoa. Tunsin tämän naisen vain ulkonäöltä ja nimeltä työn kautta, mutta uutinen järkytti minua suuresti ja erityisesti se, että hän jätti jälkeensä 2- ja 4-vuotiaat lapset. Kuinka kertoa kahdelle pienelle lapselle, että äiti ei tule enää koskaan kotiin!

Onneksi tämän järkytyksen jälkeen ystäväni kertoi, että hän on alkanut seurustella, mikä tuli minulle aivan yllätyksenä. Ystäväni täytti juuri 40 vuotta, on ollut vuosikausia sinkkuna ja sitten kärsinyt vaikean suhteen takia pari vuotta sitten. Hän vaikutti tyytyväiseltä ja onnelliselta, joten olin erittäin iloinen hänen puolestaan.

Soiton jälkeen oli hämmentynyt olo, järkytystä ja iloa samalla kertaa. Sellaista on elämä!

Uudistuksia

Päätin vihdoin panostaa edes hiukkasen blogini ulkoasuun ja kokeilin laittaa taustakuvan. En ole yhtään näppärä tässä hommassa ainakaan toistaiseksi, koodit menevät aivan yli ymmärryksen. Olin kuitenkin ylpeä jo siitä että sain poistetuksi otsikkolaatikon rajauksen! On mukava kun voi iloita pienistäkin edistyksistä...

Olen lähtenyt syksyn kunniaksi uudistamaan myös kehoani, neljä pilates-tuntia on toistaiseksi takana. En ole koskaan harrastanut kovin aktiivisesti oikein minkäänlaista liikuntaa, ainoastaan tanssia, ja viime vuosina en senkään vertaa. Nyt tuntuu pakaroissa, käsivarsissa ja jossain syvällä vatsassa ihanan kirpaisevia kipuja. Tunnen jo kuinka notkoselkäni suoristuu ja ryhti paranee, hartiat suoriksi, vatsa sisään ja rinta ulos. Tästä se lähtee, uusi terveämpi elämä! ;-)

Täällä ollaan!

Vihdoin nettiyhteys toimii kunnolla, valitattevasti vapaa aika sen hyödyntämiseen ei ole yhtään lisääntynyt! Töitä, töitä ainakin toistaiseksi piisaa ihan tarpeeksi ainakin vuoden loppuun, sen jälkeisestä elämästä ei taas olekaan varmaa tietoa... No, olen tyytyväinen epävakaisuudesta, kuka tietää jos vaikka löydän jonkun huippuhienon homman niin ei tarvitse entistä edes haikailla.

Reippaalla tarhalaisellamme on jo kolmas viikko scuola maternaa meneillään ja kaikki on sujunut hienosti. Tarhassa on ilmeisesti kivaa, ruoka maistuu ja reippaasti poika lähtee laukkunsa kanssa kouluun ja palaa kotiin. Ensimmäisinä päivinä poika saatettiin luokkaan asti, nyt jätetään ulko-ovelle ja tottuneesti poika lähtee viemään laukkua ja takkia naulakkoon.
Mitä siellä tarhassa päivän aikana tarkalleen tapahtuu, on mysteeri, pojasta ei ainakaan ota selkoa. Vastaukset kysymyksiin, jos niitä yleensä saa, ovat epäluotettavia, epäselviä ja epämääräisiä. Täytyy tehdä salapoliisin työtä ja etsiä johtolankoja. Housunlahkeesta löytyy roskia, jaahas on ollut pihalla leikkimässä. Kynnenaluset täynnä muovailuvahaa, siis siellä on muovailtu. Paidassa tussijälki, oletteko tänään piirtäneet? Potassa on outoja vihreitä jäänteitä, vai niin on syöty pinaattia. Sain kylläkin selville, että ruokalista on nähtävillä myös koulun ovella.

Arkeen paluu

Helle ja kuumuus vaan jatkuvat, mutta edessä häämöttä jo tuleva syksy. Varsinkin kun lomat on nyt lomailtu ja töihin palattu. Vain perheen pienin viettää vielä huoletonta elämää, vasta kahden viikon päästä alkaa tarha, scuola materna.

Loma numero 2 (ensimmäinen loma vietettiin jo kesäkuussa) oli antoisa ja rentouttava kolme viikkoa poissa arjesta. Pari viikkoa (liian lyhyt kuten aina!) vietettiin kesäisessä Suomessa. Koska aika oli lyhyt, loma oli tarkkaan suunniteltu ja ohjelmoitu, mutta sitäkin antoisampi. Ehdimme tavata sukulaisia ja ystäviä, viettää kolme päivää mökillä, käydä muumimaailmassa ja viikinsaaressa, kestitä italialaisia motoristiystäviä matkalla jäämerelle, kierrellä kaupungilla, käydä teatterissa ja leikkiä hiekkalaatikolla. Jokaiselle perheenjäsenelle jotakin ja kaikki tämä uskomattoman ihanalla ilmalla kruunattuna, ei liian kuuma eikä kylmä, sadetta taidettiin nähdä vain tunnin verran eikä sekään menoa haitannut.

Loppuloma vietettiin osittain kotona löhöten ja kolme päivää meren rannalla telttaillen. Telttailu oli jännittävä uusi kokemus pienimmälle, eikä sitä vuosikausiin ollut kukaan muukaan harrastanut.

Lomakommenttina voisi vielä lisätä, että pottatreenit tuottivat sittenkin tulosta, ihme tapahtui ja vaipoista päästiin kerraalla eroon!

Pottatreenejä

Kolmevuotissynttärit on vietetty ja sinnikkäästi koitetaan viedä eteenpäin pottatreenejä. Kun nyt kerran on kesä ja lämmin ja voi olla kotona puoli-ilkosillaan ja vaatteet kuivuvat nopeasti. Usko meinaa välillä uupua sen suhteen että tämän touhun juju pojalle vielä valkenisi, mutta sisukkaasti kotona yritetään olla ilman vaippaa ja toitottaa vähän väliä ”mene potalle, käy potalla jos pissattaa”. Syyskuussa edessä häämöttää scuola materna, isojen lasten tarha, jossa ei tietääkseni vaippoja katsota kovin suotuisasti.

Eilen oli sellainen päivä, jolloin kävi mielessä että harjoitteluun olisi voinut jättää vaikka välipäivän. Ensimmäistä kakkaa sai siivota matosta, lattiatyynystä ja lattiasta sen lisäksi että sitä oli runsain mitoin shortseissa, jaloissa ja paidassakin. Toinen kakka tuli vähän siistimmin alushousuihin, mutta kun kolmannen kerran sai pyykätä housuista ruskeaa mönjää ja puolivartalosuihkuttaa poikaa, päätin että harjoittelu loppuu tältä erää tähän ja laitoin pojalle vaipat. Onneksi niin, neljäs satsi saatiinkin sitten siivottua vähän helpommin.

Olen jostain lukenut, että kun lapsi on kyspä, niin pottatouhun oppiminen sujuu nopeasti ja helposti. En tiedä pitäisikö siis jatkaa sinnikästä harjoittelua, jättää koko touhu sikseen joksikin aikaa, hankkia lisätietoa potattamisen saloista vai mitä tehdä valaistusta odotellessa...