Tänään yritin taas kerran onkia tietoja mitä poika on tarhassa tehnyt ja miten päivä on mennyt. Tuntuu välillä oudolta, että pieni poikani on jo niin iso, että hänellä kokemuksia, joista minä en tiedä mitään. Hän joutuu selviytymään tilanteistä aivan yksin, ilman meidän vanhempien tukea ja turvaa. No, toiset aloittavat tietenkin tarhan jo paljon pienempinä, ehkä minä vain olen erityisen huolehtiva ja utelias äiti.
Tämänpäiväiseen kyselyyni oli erityinen syy, sillä aamulla poika halusi laittaa tarhalaukkuunsa kolme uutta muovista lohikäärmettä. Kuin hain pojan tarhasta lohikäärmeitä ei enää ollut. Oli tietenkin oma vikani että annoin pojan ottaa leluja mukaan, mutta aamukiireessä sitä ei jaksa kaikesta tapella eikä poika juuri koskaan ole halunnut mitään mukaansa. Poika sanoi lahjoittaneensa eläimet toiselle pojalle, Manuelille, josta en ole hänen ennen kuullut edes mainitsevan, joten kyseessä ei ollut hänen vakiystävänsä. Yritin udella antoiko hän varmasti ne itse, vai ottiko toinen poika ne häneltä, mutta poika tuntui vakuuttuneelta että oli antanut ne itse. Ei kuitenkaa kuulostanut vakuuttavalta korviini.
Myöhemmin löysin laukusta vaatteiden seasta myös pikkuruisen tikkari-avaimenperän, parin sentin mittaisen. Sen oli kuulemma antanut Manuel. Kyseessä olikin siis vaihtokauppa, poika oli luovuttanut kolme lohikäärmettä minikokoisen valetikkarin vastineeksi. Yhtä aikaa nauratti ja kävi sääliksi pientä viatonta reppanaa, joka ei oikein vielä hallitse julman maailman sääntöjä. Huijatuksi tulee helposti, eikä aina saa rahalleen vastinetta. Elämä kai opettaa, sekä äitiä että poikaa.
Green Pass ja muuta vaikeaa likaa
2 vuotta sitten
1 kommentti:
Voi pientä! Muistan niin elävästi kun ala-asteella vaihdoin rakkaan siilikumini johonkin pieneen tyhmään kumiin (silloin piti vaihdella kumeja ja mulla ei ollut kuin yksi). Myöhemmin sain vaihdettua takaisin siilikumini, mutta kuva oli jo kulunut melkein pois. Voi pettymystä ja surua!
Lähetä kommentti