maanantai 23. helmikuuta 2009

Pätkiä keskustelusta

- voi ei, miks sun piti levittää ne palapelin palat lattialle, kun äitin piti sieltä vielä imuroida! Äiti laittaa nyt ruokaa.
- Joo, ne ovat kananmunia, uovo, juuri niin. Niitä ei voi ottaa kun ne menee helposti rikki. No äiti näyttää miten kananmuna rikotaan tänne kulhoon, näin. Viepäs nyt munankuoret biojäteastiaan. Hyvä, juuri sinne, hyvä!
- Ei ei, ei kananmunia enää voi ottaa. Ei kannata raahata sitä tuolia tänne keittiöön, äiti laittoi munat jo jääkaappiin. Ai mitäs sieltä kaapista löytyy. No ne on hammastikkuja, ei kannata ottaa niitä, ne on teräviä ja pistää. No ota nyt sitten yksi, mutta ole varovainen. Äitillä on nyt kädet lihapullataikinassa.
- Hei älä koske kahvipannuun, se menee rikki jos se putoaa. Ai keksit pudotella niitä hammastikkuja sinne kahvipannuun. Hei, kahvinkeitintä ei voi laittaa tyhjänä päälle, se kuumenee ja menee rikki. Tulepa nyt alas siitä tuolilta.
- Joo, päästä vaan kissa ulos jos se haluaa. Älä itse lähde ulos, hei sulla ei ole kenkiä jalassa. Hei älä ainakaan portista lähde ulos, mihin oot menossa!

Tässä vaiheessa kädet on pestävä lihapullataikinasta ja rynnättävä nappaamaan karkulainen kiinni ennenkuin ennettää viilettää ties minne kissan perässä sukkasillaan. Ja arkirealitymme jatkuu...

2 kommenttia:

Muru kirjoitti...

Itselleni oli valaiseva kokemus huomata, että kykenen saattamaan jopa asioita loppuun kun lapset aloittivat tarhassa. Riiviöiden kanssa on lähes mahdotonta saada mitään järjellistä aikaiseksi. Ehkä miehillä on tähänkin joku salainen aseensa, sillä joskus tuntuu, että lasten isä kykenee organisoimaan ipanat osaksi omaa toimeansa paremmin kuin minä itse. Piristävä postaus, kiitos

finnica68 kirjoitti...

Olipas hauska lukea juttuasi, ihan kuin olisi kuullut itsensà puhuvan! Nauroin niin ettà tuli ihan vedet silmiin.
Minàkin olen noin kaksivuotiaan italo-suomipojan àiti, asumme sisiliassa.